Illan hämärtyessä [Sovittu]

Valentine huokaisi hieman ja katseli mietteissään ulos taksin ikkunasta. Ihme ilta taas oli ollut... Baarissa oli jälleen aloitettu mukava tappelu ja siinä samalla käsi oli mennyt hajalle. Onneksi kumminkin tuo uusi tuttavuus lupasi korjata käden. Vallu oli ihan helpottunut asiasta, kun tulisi paljon halvemmaksi. Täältä pitäisi tosin vielä myöhemmin lähteä kotiinkin taksilla. Ei hän halunnut enää kävellä tuolla pilkkopimeässä, ja siitä oli vielä huonoja kokemuksiakin. Kerrankin joku ventovieras oli tullut selittelemään jotain, ja tullut ihan liian lähelle. Vielä hänen tuurillaan kesken kotimatkan katulamput sammuisivat ja hän ei näkisi eteensä.
Kyllä kunnon yöunet maistuvat tämän kaiken jälkeen. Onneksi oli työ, joka alkoi vasta illalla. Sai levätä rauhassa päivällä ja nukkua pitkään.

"Hei, Jim herätys." Valentine sanoi ja tönäisi varovaisesti uutta toveriaan. Alettiin olla jo tehdasalueella. Ja toinenhan oli käskenyt herättämään.

// Viimeinkin sain tehtyä... //

Jim tuhisi nukkuessaan kylmää ikkunaa vasten. Mikään ei ollut niin lokoisaa kuin nukkuminen pienoisen krapulan pauloissa. Mekaanikon mukavuus päättyi kuitenkin lyhyeen, kun tunsi tönäisyn ja joutui nousemaan unisena istumaan. Jim silmäili ympärilleen, kartoittaakseen hieman huteran tilanteen. Hän oli taksissa, Valentine istui vieressä ja sijainti...
"Ai...Pysäytä tähän!" mies mutisi ja hieroskeli unihiekkaa pois silmistään. Hän vilkaisi Valentineen ja nousi ulos taksista. Jim maksoi kuskille ikkunan kautta, odotellessaan uuden ystävänsä nousevan autosta.

Saatuaan rahansa, taksikuski lähti matkoihinsa. Tuo parrakas mies oli näyttänyt närkästyneeltä ja Jim ihmetteli syytä. Eihän kello ollut kuin vasta...mitäköhän se muuten oli? Liian laiskana mekaanikko ei kuitenkaan vaivautunut vilkaisemaan kännykkänsä näyttöä ja ottanut selville kellon kulkua.
"Asun tuon ison hallin takana, kävely matka ei ole pitkä" Jimmy sanoi ja osoitti oikeaan suuntaan, suuren, aution hallin lävitse.

//eihän siinä kauaa mennyt xD Tämä on nyt siis jatko peli Just a on Drink? pelille, näin ihan muodollisuutena sen ilmoitan -pakkomielle-//

Valentine istui rauhassa paikoillaan ja katsoi Jimmyä, odottaen että tämä heräisi.
Hän nousi myös taksista, kun toverinsa teki niin ja maksoi kyydin. Vallu hieman irvisti, kun käteensä kirpaisi hyvin ilkeästi. Tämä oli todellakin se huono puoli, jos oli cyborgi. Jos metalliosat oli juuri jku käsi tai jalka, hermokipuja joutui kokemaan useinkin. Piti aina välillä kunnostaa metalliraajat ja kaikkea muuta mahdollista. Onneksi sentään näitä kylkiluita, joissa on metalli-korjaukset tarvitse aina kunnostaa. Se olisi nyt hieman vaikeampaa, kun ne nyt ovat kylkiluissa ja... No, menisi jo aika kirurgian puolelle.
Valentine vilkaisi Jimmyyn.

"Selvä... Enköhän nyt sinne asti kävellä..." hän hymähti. Ei se paha voisi olla... Kyllä hän ketäisi, pian Jim muuten ihmettelisi että miksi ihmeessä hän ei pystyisi kävelemään. Ei Valentine sentään halunnut sanoa, että hänen jalkansakin on vielä metallia. Onneksi sentään kunnossa.

Jim virnisti ja hieraisi käsivarsiaan. Hemmetin viileät yöt aavikolla...eikös silloin juuri pitöisi olla kuuma..vai? Kuitenkin, kotiin ei olisi pitkä matka joten ehkäpä tästä selvittäisiin.
Mekaanikko vilkuili ympärilleen. Muutamissa lähihalleissa paistoi valot...taas nuo kakarat olivat sotkemassa halleja. Niin se meni joka yö. Nuoriso tuli tänne juhlimaan ja jätti jälkeensä melkeimpä pelkkää saastaa.
"Ai niin...jos näkyy poliiseja niin sano heti" Jim neuvoi Valentinea ja lähti reippain askelin kävelemään kotihallinsa suuntaan. Heti kun sinne päästäisiin, keitettäisiin kuppi kahvia ja ruvettaisiin heti töihin...ehkäpä muutama aspiriinikin siinä välissä. Mekaanikko kurtisti kulmiaan epämiellyttävän päänsäryn vaikutuksesta. Taaskerran hänellä oli krapulanpoikasta...koska hän oppisi olemaan juomatta liikaa? Voi hitto soikoon, hänellä todellakin taisi olla juoppo. Jim muisteli muuten niin mukavaa isäänsä, joka lopulta oli muuttunut työttömäksi läskiksi juomisensa vuoksi.
Jimmy tajusi olevansa taas ajelehtimassa ajtuksiinsa ja vetäisi nopeasti itsensä takaisin tähän hetkeen. Kotihalli häämöttikin jo edessä ja mekaanikon oli pakko hymyillä, omakoti kullan kallis näet.
"Se on tuo pienihalli tuossa!" Jim sanoi ylpeänä ja pysähtyi hetkeksi ihailemaan ihanaa, ehkä hieman ruosteista kotiaan, jonka oli ominut valtiolta. Ne puusilmät eivät olleet vieläkään tajunneet mitään...vaikka kylläkin tälle alueelle aika harvoin uskaltautuivat.

Valentine veti takkiaan tiukemmin ympärilleen. Aavikolla asuminen oli niin petollista... Päivisin oli ihan pirun kuuma ja iltaisin taas kylmä. Erittäin petollista. Ja joskus lämpötilaeronkin ihan kokonaan unohti... Tosin lämpimänpi takki olisi aika kätevä. Vallu katseli halleja ja erityisesti niitä, joissa paloi valot. Mitä lie sielläkin pyörimässä... Katse siirtyi halleista takaisin Jimmyyn tämän mainitessa poliisit. "Öh... Joo, sanon." cyborgi sanoi hetken jumitettuaan.
Valentine lähti seuraamaan Jimmyä ja katseli samalla ympärilleen. Yrittäen painaa paikat mieleensä, vaikkei enää näin hämärässä paljoakaan nähnyt. Mutta silti, että hän osaisi uudestaankin tänne. Joskus, jos taas tarvitsisi apua kätensä kanssa tai muutenvaan. "Saanko sitte sulta särkylääkkeen?" hän kysyi. Se tekisi nyt ihan hyvää. Kipu ei tuntunut kivalta, varsinkaan jos se jatkui oikein pitkään. Ja varmasti Jim olisi nyt niin ystävällinen, että tarjoaisi vaivaisen särkylääkkeenkin. Jos kädenkin suostui korjaamaan. Äh... Miten nyt tämän voisi korvata toiselle? Ehkä se keksitään joskus...
Vallu pysähtyi ja vilkaisi halliin. Ihan mukavan näköinen se oli. Varmasti viihtyisä.
"Selvä.." hymähtää.

---------------
Anteeksi... hieman lyhyttä...

//eipä siinä mitään x)//

Jim harppasi viimeisen askeleen hallinsa ovensuulle ja kääntyi Valentineen puhutellessaan.
"Joo saat, kelpaahan ihan perussärkylääke? Tujumpaa ei nimittäin oo" mekaanikko selitteli ja kaiveli samalla hallin avaimia taskuistaan, muutaman kerran hän mutisi jotain taskuttomista housuista ja niiden helppoudesta kun avaimet eivät olleetkaan juuri siinä yhdessä taskussa hänen tusinastaan.
Avainten löydyttyä Jim avasi natisevan hallin oven ja talsi sisään pimeään rakennukseen.
"Tule sisään, mut koita olla loukkaamatta itseäs lisää! En oo ehtiny siivota viimeaikoina!" Jim huusi ja askelsi kauemmas varjoihin sytyttelemään valoja ja hakemaan uudelle ystävälleen vettä ja aspiriinin.

Pian valot syttyivät rakennukseen ja syy Jimin varoitukseen itsensä loukkaamisesta selvisi nopeasti. Joka puolella näet oli robotteja ja niiden osia, pientä väylää lukuun ottamatta, joka johti mekaanikon asuin tilojen puolelle.
Jim ilmaantui romujen seasta ja katseli ylpeänä ympärilleen.
"Sori tää siivo, ollu aikas paljon tekemistä viime aikoina" Mekaanikko sanoi ja ojensi Valentinelle kertakäyttöisen, vedellä täyetyn pahvimukin ja aspiriinin.

Vallu asteli Jimmyn vierelle ovensuulle ja katseli hallin ovea. Hetken sitä tuijoteltuaan hän käänsi katseensa taas Jimiin.
"Joo, kyl se ihan kelpaa. En mä tujumpaa tarttekkaa." hän hymähti. Kyllä nyt se peruslääke aika hyvin auttoi, ainakin tarpeeksi hyvin hänelle. Ja pakkohan siihen oli tyytyä, jos ei muutakaan ollut saatavilla. Cyborgi asteli sisään Jimin avatessa oven. Mutta jäi vain odotteleman aika lähelle ovea, kun näytti olevan aika pimeää. Ja Jim oli vielä varoittanutkin asiasta, ettei hän loukkaantuisi - ja olisi vielä enemmän rampa. Ehkä tässä samalla voisi pyytää Jimmyä katsomaan hänen cyborgi-jalkansakin. Ihan varmuuden vuoksi vain, ettei sekin olisi vaikka mennyt epäkuntoon. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Mutta, ei hän heti siitä sanoisi toiselle. Antaa nyt ensin vain tämän kädenkin korjata.

Valojen syttyessä Valentine siristi hieman silmiään. Valo tuntui aika kirkkaalta, kun ensin oli tottunut pimeään.
Hän rupesi pian katselemaan ympärilleen ja huomasikin monet robotit. Ne näyttivät aika taitavasti tehdyiltä... Jim taisi tosiaan olla hyvä mekaanikko.
"Ei se mitään." Vallu naurahti. "Oma kämppäni on välillä ihan samanlaisessa kunnossa..." hän jatkoi ja otti mukin käteensä, myös lääkkeen. Kulauttaen sen pian lääkkeen kanssa alas. "Kiitos..." Valentine sanoi ja katsahti vielä robotteihin. "Teitkö nuo itse?" hän kysyi pian

Jim virnisti.
"Itseppä itse! Hommaa siinä kyllä oli! Mut sitten kun ne saa toimimaan kunnolla niin on aina tosi ylpeä itsestään!" mekaanikko selitti ylpeilevästi ja siirsi yhden roboteista varovasti sivummalle penkin päältä.
"Istu tuohon. Alottaisin käden huollon samantien, kun nyt tuon särkylääkkeenkin otit. Siis jos vain sopii..." mies sanoi hymyillen ja katseli ympärilleen etsien työkalujaan.
"Missä hitossa.." Jim mutisi ja raaputti päänahkaansa mietiskellessään minne oli työpakkinsa jättänyt.

Mekaanikon innostus oli sokeankin nähtävissä. Jimmy ei ikinä ollut tunnustanut kenellekkään olevansa ylettömän kiinnostunut cyborgeista ja vaikka hänen päätään särkikin järkyttävästi, ei hän sellaisia jaksanut miettiä vaan aikoi keskittyä vain ja ainoastaan Valentinen käden korjaamiseen.

//sori tämä lyhkäisyys//

Valentine naurahti. "Uskon... Itse en ikinä osaisi rakentaa mitään robotteja." hän hymyili hieman. Vallu ei ollut kovinkaan taitava käsistään, ja ei muutenkaan pärjännyt hyvin koneiden kanssa. Asiat mitä hän osasi hyvin oli laulaminen ja kirjoittaminen. Tosin, eipä monikaan tiennyt sitä jälkimmäistä. Valentine meni penkin luokse. "Sopii. Hommasi varmaan hoituisi helpommi, jos ottaisin paitani pois?" Vallu totesi. Ainakaan ei tarvitsisi sitä hihaa kääriä. Vastausta odottamatta Valentine riisui takkinsa päältään ja myös paitansa, joka nyt ei ihan niin helppoa ollut yhdellä kädellä. Nuorukainen kumminkin onnistui siinä. Nyt näkyisi koko käsikin, että Jimmyn olisi helpompi korjata se ja tutkia.
Nyt tosin myös näkyi iso, koko oikean kyljen mittainen paloarpi. Joka tosin näkyi myös hieman kaulassa ja kasvoissa. Kasvoissa ei tosin yhtä hyvin pienen meikin alta.

Vallu kävi pian istumaan penkille ja seurasi Jimmyä katseellaan, hieman hymyillen. Toinen näytti aika innostuneelta. Ehkei aina pääse korjaamaan metallista kättä... Monet, kun juuri salailevat asiaa. Niin kuin Valentinekin.

---------------------------------
Ei mitään....
Oon muute kade Jimmylle nyt..XD

Jim naurahti Valentinelle ystävällisesti ja hihkaisi pian perään löytäessään pienen, punaisen työpakkinsa. Kyllähän enemmän kuin sen verran työkaluja oli, mutta nämä hän oli saanut perheeltään lähtiessään, joten tunnearvoa löytyi kyllä!
Mekaanikko nosti pakkinsa ja toisen pienen tuolin Valentinen vierelle ja katseli tuota hetkisen. Nyt kävi toista entistä enemmän sääliksi, kun nähtiin nuo arvet ja kyljessä oleva metalli. Kuitenkaan Jim ei sanonut asiasta mitään. Hön vain istui pienesti hymyillen omalle penkilleen ja tutkiskeli kättä.
"Päällepäin se näytää ihan ehjältä, varmaan piuha tai ratas..." Mekaanikko mutisi mietteliäänä ja kaivoi nopeasti ruuvimeisselin työpakistaan.
"Poistan muutaman suojalevyn...sitten pitäisi vika löytyä" Jim selosti ja aloitti varovin, mutta varmoin käsin Valentinen käden purkamisen.

Hetken Jim työskenteli hiljaisuudessa ja pian vika alkoi hahmottua. Hän huokaisi.
"Päärattaasta on murtunu muutama hammas ja toinen ratas sen takia tippunut pois paikoiltaan piuhojen päällee" Mekaanikko diagnosoi.
"Ei ihme ettet pysty liikuttamaan sitä"

Valentine vilkaisi Jimmyä, kun tämä löysi työpakkinsa. Hyvä ettei sentään hävinnyt ollut, kun muuten joutuisi pidemmälle yötä istumaan täällä ja ei Vallu halunnut häiritä ja olla vaivaksi - enempää. Hän pysyi hiljaa ja mahdollisimman paikallaan, että Jim saisi tutkittua kättään ihan rauhassa ja selvitettyä mikä vika siinä nyt oikein oli. Valentine toivoi, ettei mitään vakavaa tai suurempaa, että sen saisi korjattua.
Hän nyökkäsi ja sanoikin pian "Selvä."
Vallu hymyili hieman itsekseen, onneksi tosiaan ei nyt tarvinnut mennä minnekään muualle korjauttamaan kättä. Menisi tosiaan aivan liian kalliiksi.

Cyborgi katsoi hetken hieman ihmeissään Jimmyä. "Eh…" hän mutisi. Valentine ei ollut oikein mikään tekniikan nero ja ei sen takia oikein ymmärtänyt mitä Jim tarkoitti. No ehkei sillä niin väliä ollut, jos käsi korjattaisi kumminkin, joten turhaan huolehtia asiasta. Antaa ammattilaisen vain huolehtia asiasta.

Jim alkoi irrotella rattaita ja selvitellä johtoja. Hymy kiiri väkisinkin hänen huulilleen. Oliko osien purkamista rentouttavempaa puuhaa olemassakaan? Mekaanikko todella osasi nauttia tekemästään. Päänsärkykin unohtui siinä samassa!
"Tän laittamiseen ei pitäisi mennä kauaa" Jim sanoi ja nousi tuolistaan rattaita sormissaan pyöritellen.
"Käyn hakemassa uudet rattaat. Haluatko kahvia?" mies kysyi ohimennen ja asteli jo kohti keittiötään. Samalla hän penkoi laatikoitaan ja etsi oikean laista ratasta. Se kun löytyisi niin homma veisi vain silmän räpäyksen!
Kuitenkaan, ilostaan huolimatta Jim ei voinut olla ajattelematta sääliään Valentineaan kohtaan tai sitä, miten toinen oli joutunut osaksi tuota niin epäreilusti inhottua ryhmää, cyborgeja. Kehtaisiko hän kysyä siitä? Mekaanikko mietti monta asiaa yhtäaikaa kun yritti löytää kädessään olevaa ratasta vastaavaa ehjää kappaletta.

Valentineä rupesi myös väkisin hymyiluttämään. Hän oli iloinen saadessaan uuden kaverin itselleen, joka ei halveksunut cyborgeja. Vaikka melkein Jimmyn takia hän olisi voinut saada potkut työstään.
"Okei, onhan tässä aikaa..." Hän naurahti. Työtkin alkavat vasta illalla, joten ei ole mitään väliä, kuinka kauan sitten nukkuu. Valentine tosin ei ollut hirveän tyytyväinen työhönsä, kun ei siinä ollut suurtakaan palkkaa. Hän haluaisikin olla ihan laulaja ammatiltaan ja esiintyä suurelle yleisölle. Mutta oliko se muka edes mahdollista? Olisiko hän tarpeeksi hyvä ja entä jos hänen pikku-salaisuutensa paljastuisi?
Vallu heräsi mietteistään kuullessaan sen ihanan sanan. Kahvi. Hän niin rakasti kahvia. "Joo, haluaisin." hän sanoi miettimättä enempää. "Öm..." hän mutisi.

"Mietit varmaan.... Miten... Miten sain tämän käden?" Valentine kysyi. Hän oli ihan varma, että toinen mietti sitä. Kyllä hän suostuisi kertomaan, kun Jim nyt kerran auttaa häntä.
Tosin se toisi huonoja muistoja mieleen. Yksin ei ollut mukavaa viettää juhlia ja muita, ja katsoa kun muut ovat perheensä kanssa.

Keittiöstä kuului ryminää ja sen perään kiroilua. Kului hetki ennenkuin Jim asteli keittiöntapaisestaan kaksi kahvikuppia kädessään ja juuri oikeanlainen ratas jotenkin otteessa sormiensa välissä.
"Ei ole maitoa...pystytkö juomaan mustana?" mekaanikko kysäisi ja istahti takaisin penkilleen ojentaen kahvikupin Valentinelle.
Jim siemaili kahviaan ja sovitteli silmillään ratasta johtojen sekaan. Ei se vaikeaa olisi. Miehen huulilla kareillut innostunut hymy kaikkosi vakavien kasvojen tieltä kun Valentine kysyi miettikö hän tuon kättä.
"Pakko myöntää, että käväisi se mielessä..." Jim sanoi lopettaen kahvinsa ryystämisen.
"Ei sinun siis tarvitse minulle kertoa! Ei hän se minulle mitenkään kuulu!" mies jatkoi puheenvuoroaan hieman kiihtyneen oloisesti. Hän olisi todellakin halunnut tietää, mutta eihän kaveria voi pakottaa puhumaan tuollaisista asioista...Eihän?

Valentine istui hiljaa kärsivällisenä odottaen, että Jimmy palaisi takaisin kahvin kanssa. Keittiössä ei kumminkaan tainnut sujua, kun hän kuuli selvästi jotain kiroilua ja ryminää. Vallu hymähti hiljaa ja vilkaisi cyborgi-kättään. Katse siirtyi pois kädestä Jimiin hänen haistaessa kahvin ihanan tuoksun. Että nyt kahviinkin ollaan menty addiktoitumaan, pitäisi vähentää sen juomista...
"Pystyn kyllä, ainaki pysyy valveilla." Vallu naurahti ja otti kahvikupin käteensä. Se lämmitti mukavasti. "Kiitos.." Valentine hymyili ja hörppäsi heti kahvia.
Cyborgin hymy hieman hyytyi taas, kun vakavampiin asioihin palattiin. Hän pystyi helposti muistamaan sen hetken, kun ryntäsi palavaan kotiinsa. Melkein hän haistoi savun ja tunsi kuuman ilman ja tulen ihoaan vasten.

"Kyllä mä voin kertoo..." Hän sanoi hieman vaimeasti. Valentine oli ihan varma, että asia kiinnosti Jimmyä. Olisi häntäkin kiinnostanut, miksi toveri olisi saanut metallisen käden. Muttei pakosti olisi myöskään uskaltanut kysyä asiasta.
"No...." Vallu aloitti ja oli taas hiljaa. Miten sen sanoisi? Pitäisikö vain sanoa suoraan, että juu juoksin tuleen. Ehkei ihan, Jim luulisi häntä vielä umpihulluksi. "...olin tulipalossa." nuorukainen viimein sanoi. Siihen sen pystyi tiivistämään vain siihen sanaan ihan helposti. Ja ei oikein enempää tarvinnut selitellä.

Jim katseli kahviaan ja kuunteli. Kuunteli lyhyen, mutta ytimekkään selityksen robotti raajalle.
"Otan osaa, miten jouduit siihen...tulipaloon?" Mekaanikko ei enää pelännyt kysellä, hänen mielensä oli täyttynyt kysymyksistä. Mies laski kahvikuppinsa ja kääntyi takaisin kädenpuoleen. Kuitenkin kokoajan odottaen Valentinen vastausta korvatarkkana.

Mekaanikon kädet näpräsivät johtoja ja asettelivat rattaita paikoilleen. Nyt hän ei kuitenkaan tehnyt sitä hymyhuulillaan. Jim tunsi olonsa jotenkin raskaaksi kun mietti miten epäreilua elämä oli. Ihmisiä syrjittiin koska olivat joutuneet onnettomuuksiin kuten Valentine. Jim itsekkin eli leppoisaa elämää ja entäs sitten ne palatsin hienohelmat? Mekaanikkoa oikein oksetti kun ajatteli miten itsekeskeisiä ne p**kapäät olivat. Hän nappasi ruuvimeisselin, siemaisi kahvia ja alkoi ruuvata rattaita takaisin paikalleen. Pian Valentinen käsi olisi taas kunnossa.

//aika kökkö..//

Valentine huokaisi. Mitähän Jim ajattelisi, jos saisi vielä tietää tästä toisesta metallisesta raajasta..? No, tuskin ainakaan mitään pahaa ajattelisi. Ehkä vähän kummastuisi vain enemmän.
"Kiitos..." Vallu mutisi hiljaa. Nuorukainen ei edes tajunnut, että Jimmy koko ajan korjasi hänen kättään. Hän tavallaan unohti koko asian, kun aihe nyt siirtyi hieman tälläisiin vakavempiin. "Tämä saattaa kuulostaa hieman hullulta, mut... Mä ite juoksin sinne tulipaloon." Valentine kertoi.
Kyllä se varmasti hullulta kuullosti, jos joku sanoi juoseensa sinne itse. Olihan nyt pakko tarkistaa oliko perheenjäsenet vielä siellä. Ihme, että edes selvittiin elossa - tai ainakin osaksi. Vaikka pari raajaa ja kylkiluuta menetettiin. Se tosin ei niin paha menetys ole, kun käden voi helposti korjata ja saada uuden, muttei voi saada uutta veljeä tai vanhempia.

Valentine hörppäsi mustaa kahviaan. Mitähän hänen perheensä ajattelisi, tästä että hän on cyborgi? Jos siis olisivat jääneet eloon... Äh.
"Siis, kun... Mä näin kotini tulessa ja jostain hetken mielenjohteesta juoksin sinne sisälle." hän selvensi.
------------------
Samaa kökköä jatkuu

Jim sai sähköiskun Valentinen keskushermostoon yhtyvistä johdoista juuri samalla hetkellä kun tuo kertoi juosseensa ominjaloin liekkeihin.. Eihän tällainen mies voinut olla päästämätää hämmästyneen oloista kirosanaa suustaan kun sai yllättävän iskun. Tällainen mies ei myöskään tajunnut heti millaiseen väliin kirosanansa laukaisi. Iskun saanut sormi suussaan ja jokseenkin vaivautunut ilme kasvoillaan mekaanikko häpesi.
"Anteeksi, sain sähköiskun...ei ollut tarkoitus" Jim pyyteli virhettään anteeksi, pyyhki sormensa ja jatkoi käden paikkaamista.
"Ymmärrän...Oliko...oliko perheesi..?" Jim ei voinut tehdä lauseesta kokonaista koska hänen mieleensä nousi kuva oman perheensä talosta palamassa. Jos hän olisi selvinnyt ja jokainen pikkusisko ja veli ja vanhemmat olisivat kuolleet...Siinä tilanteessa hän ei voisi jatkaa omaa elämäänsä, tai ainakaan elää enää normaalisti. Mekaanikon mieleen nousi myös monia kysymyksiä. Mitenköhän kaikilla sujui? Koska he näkisivät taas? Häntä oikein kauhistutti tajuta kuinka paljon Valentinen tapaaminen oli tuonut muistoja mieleen ja saanut hänet ajattelemaan.

Valentine oikeastaan vasta nyt taas tajusi, että Jim korjaili kättään. Eihän siinä nyt mitenkään tajua, koska ei sitä tunne. Ei hän tuntenut mitään metallisella kädellään, paitsi sen mukana tulevia hermokipuja. Mielummin näin, kuin ilman toista kättä ja jalkaa, istuen vain pyörätuolissa.
Vallu naurahti vaimeasti. "Ei mitään, mä ymmärrän." hän sanoi ja joi kahvinsa loppuun. "Kiitos..." hän mumisi.

Cyborgi kääntyi katsomaan Jimmyä. Pysyen hetken hiljaa ja nyökäten. ". . .kyllä..." Valentine sanoi haikeasti.
Hassua, aikaisemmin tänään, hän oli vielä oli hyvin iloinen ja pirteä. Eikä ollut aavistustakaan, että käsi voisi jotenkin mennä rikki, tavattaisi Jimmy ja kerrottaisi viimein jollekkin omista menneisyyden haamuistaan. Sitä ei tosiaan osannut herätessään odottaa. Ei todellakaan.
Häntä kyllä oikeastaan helpotti, kun sai nyt kertoa jollekkin tästä. Heh, Jim onkin tämän päivän aikana saanut monia asioita hänestä selville... Hassua. He eivät ole edes tunteneet paria tuntia.

Kylmät väreet valuivat pitkin Jimin selkää. Perhe oli siis ollut talossa...häntä puistatti ja puistatuksen mukana tuli pitkä hiljaisuus. Mekaanikko korjasi kättä ja koitti pitää suunsa kiinni. Kuinkakohan paljon harmia hän oli jo aiheuttanut Valentinelle? nyt ei enää puhuttaisi ainakaan hetkeen niin ei revittäisi auki yhtään enempää menneisyyden aiheuttamaa haavaa. Jimillä oli ollut loistava lapsuus. Aina oli joku jonka kanssa leikkiä tai jolle kertoa huolista tai kannella siskon rikkomasta lelusta. Valentinen tilanteessa oli aivan toisin, Jimm ei tiennyt kuinka nuorena mies oli menettänyt perheensä, mutta sellaisia ihmisiä tarvittiin vanhempanakin. Ei aikuinenkaan selviä ilman perhettä tai no...ei ainakaa pystynyt elämään täysin normaalia ja onnellista elämää.

Hiljaisuuden aikana Jim päätti, että auttaisi jokaista vastaan tulevaa cyborgia jos he olisivat ongelmmissa ja koittaisi kokoajan keksiä jotain millä tai miten nuo typerästi syrjityt voisivat liikkua vapaasti tavallisten ihmisten seassa. Jep, niin hän tekisi.
Tämä päätös sai Jimiin puhtia. Pian rattaat olivat taas paikoillaan ja johdot kunnossa. Mekaanikko vielä rasvasi käden öljyllä huolellisesti, niin pikkutarkasti kuin pystyi ja alkoi ruuvata sitten peltejä takaisin paikoilleen.
"Tämän käden korjaaminen ei kyllä riitä korvaamaan sen rikkomisen lisäksi typeriä kysymyksiä jotka suustani päästin...anteeksi, vielä kerran" Jimin ääni kuulosti alenevalta kun ruuvasi viimeisen ruuvin tiukasti paikoilleen. Enää hän ei tuntenut oloaan niin masentuneeksi kuin keskustelun alettua. Kuitekaan hän ei voinut lopettaa anteeksi pyyntelyä. Asia oli hänen mielestään sen verran vakava ettei yksi anteeksi pyyntö riittäisi.
Mekaanikko nappasi kahvikuppinsa ja kulautti jo hieman kylmenneen kahvinsa alas, mukin yhden vieressä lojuvan robotin laskien ja vaisu hymy käväisi hänen kasvoillaan.

Anteeksi kesto x___x
-----------------------------------------

Valentine vilkaisi kattoon päin, sulkien kumminkin pian silmänsä. Että, joskus kaikki osasikin olla inhottavaa. Mutta elämää piti silti jatkaa. Ei hänellä ollut varaa murehtia ja surra ikuisuuksia. Varmasti koko perhe haluaisi, että Vallu jatkaisi elämäänsä heidänkin puolestaan. Valentine jotenkin tunsi sen myös velvollisuudekseen. Niin oli nyt pakko tehdä. Ei elämää saanut heittää hukkaan ja voisihan olla huonommin. Toistaiseksi on vielä koti ja työkin.
Hän avasi hiljattain silmänsä ja katsahti taas Jimmyyn, joka olikin saanut käden korjattua. Vallu hieman liikutteli sormiaan, kuin kokeillakseen, että liikkuivathan ne kunnolla. Kyllä hän Jimmyn taitoihin luotti, mutta silti.

Cyborgi hymähti hiljaa. "Hei, ei se mitää. Ei sun tartte koko ajan pyydellä anteeks." Valentine sanoi pienesti hymyillen.
Kyllä hän nyt tietenkin antoi anteeksi uudelle toverilleen. Ei toinen nyt voinut tietää kysymystensä seurauksista. Vasta he tapasivatkin ja ei ihan ensi tapaamisella sentään kaikkea paljasteta. Vaikka nyt tosin aika paljon oltiin...

ei siinä mitään x) Toivottavasti saat tästä jotain irti seuraavaan viestiin...
-------------------------

Jim katseli kättä tyytyväisenä, näytti toimivan hyvin. Taas yksi onnistunut homma. Hänkin luotti omiin taitoihinsa, ehkä vähän liikaakin ja saattoi silloin tällöin mokailla hosuessaan. Siksi aina "katsasti" korjattavan ennekuin siivosi työkalunsa pois.
"Tiedän, mulla vaan on sellanen olo että täytyy pyydellä anteeks. Oon aiheuttanut sulle aika paljon päänvaivaa"
Jimmy sainoi ja virnisti alku iltaa muistellessään. Päänsärky oli muuten kaikonnut kokonaan kahvikupposen ja työnteon avulla. Ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun ei ollut tarvinnut istuskella pitkiä aikoja vessassa yrjöämässä pönttöön. Mekaanikko siemaisi kahvinsa loppuun yhdellä kulauksella ja alkoi siivota työkalujaan tarkkaan järjestykseen punaiseen pakkiin. Se olikin ainut siisti osa miehen asunnosta.
"Sen pitäisi kestää nyt taas jonkin aikaa...Haluatko syötävää? Ajattelin tilata kiinalaisesta kun vähän nälkä pukkaa" Jim hieroi vatsaansa ja naurahti.
Mekaanikko vilkaisi kelloaan ja pyöräytti silmiään. Kellohan näytti jo vaikka mitä! Jimmylle iski hätä. Hän ei ollut vielä öljynnyt huoltoon tuotuja robotteja ja se kaatopaikalta löydetty moottoripyöräkin pitäisi kunnostaa. Hetken miehen ilme näytti stressaantuneelta. Ilme kuitenkin kaikkosi nopeaan ja tilalle tuli sama vanha hymy. Kyllähän ehtisi hommat vielä hoitaa. Nyt oli löydetty uusi ystävä ja hommiakin oli tullut tehtyä. Mikäs siinä. Jim alkoi kaivaa kännykkäänsä soittaakseen siihen samaan numeroon josta melkein aina tilasi ruokansa.

Valentine hieman hymyili itsekseen, niinkuin melkein aina. Hänellä oli usein hymy naamalla, vaikka olisi yksin.
"Hei, et sä paljoa vaivaa oo aiheuttanu. On multa nyt käsi ennenki menny rikki." hän naurahti. Ja oli hänen jalkansakin, se nyt hieman inhottavampaa oli. Piti hyppiä yhdellä jalalla taksiin... Ja sitten valehdella taksikuskille, että "joo multa meni nilkka."
Vallusta hieman tuntui, että hän oli saattanut ennenkin nähdä Jimmyn baarissa. Yleensä kaikki kävivät aina samassa paikassa juomassa, eivätkä suostunut vaihtamaan paikkaa. Ehkä toinen oli nähnyt hänetkin, mutta tuskin muisti sitä. Tai sitten hän vain sekoitti ystävänsä johonkin toiseen tämän näköiseen henkilöön.
"Öh.... Voisin mä haluta..." Cyborgi sanoi. Kyllä tässä alkoi olla nälkä, lievästi. Hän ei ollut syönyt koko iltana.

"Jim..." Valentine aloitti.
"Käteni... Ei ole ainoa osani, joka on metallia." hän jatkoi. Vallu halusi kertoa sen ystävälleen. Ei hänen kai sitä tarvinnut salailla enää, kun ei se tilannetta pahentaisi. Cyborgi mikä cyborgi.

Jim oli juuri näpyttämässä numeroa kännykkäänsä kun Valentine sai tunnustuksensa loppuun. Mekaanikon käsi pysähtyi ja hän katsoi uutta ystäväänsä, hieman hämmästynyt ilme kasvoillaan. Ei se mikään järkyttävä uutinen ollut, yllättävä vain.
"Poltit siis itsesi vielä pahemmin kuin luulin..." Jim sanoi lempeästi, voimatta peittää kaikkea sääliä äänestään. Vallu oli selvästi saanut kokea paljon, ehkä vähän liikaakin.
"Jalkasiko?" Jim kysyi arvaillen toisen toista mekaanista kappaletta. Hän oli huomannut Valentinen kävelytyylissä jotain hassua. Erimittaiset jalat selittäisivät sen. Mekaanikolle ei vain aikaisemmin ollut tullut tällainen vaihtoehto edes mieleen. Hän huokaisi ja istahti jakkaralleen jolla oli korjannut Valentinen kättä. Kuvitteliko hän vain vai oliko tämä päivä jotenkin yllätyksiä täynnä? Yleensä hän ei pitänyt yllätyksistä, mutta kai niillä voi huonojen uutisten lisäksi saada ystäviäkin. Hieman erillaisia ystäviä. Mies vilkaisi Valentineen.

Valentine katsoi hiljaa Jimmyä. Hän tiesi, että toinen yllättyisi. Se ei olisi kovinkaan ihme. Hän loukkasi itsensä pahasti tulipalossa, onneksi teknologia on aika hyvää nykyään ja arvetkin saatiin hyvin hoidettua. Kyllä ne vielä hieman näkyivät, mutteivät pahasti kasvoissa.
"No... Joo." cyborgi naurahti. Oli kyllä idioottia juosta tulipaloon. Ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna, monelta asialta olisi voinut säästyä ilman sitä tekoa.
"Mistä sä oikein arvasit?" hän ihmetteli. Eikai se niin näkyvää ollut? Tuskin, hänet olisi jo erotettu, jos se tieto olisi joutunut muiden korviin.
"Ja... Mun pari kylkiluuta jouduttiin korjaamaan metallilla, mut ei se oikein haittaa." hän kertoi vielä. Vallua hieman huvitti, että hän oli kertonut jo monia asioita Jimille. Tämä tiesi, että hän oli cyborgi, perheensä kohtalon... Yhtä asiaa hän ei kyllä tulisi kertomaan, sitä omaa pientä salaisuuttaan toisella työpaikalla.
"Jimmy, kun sä tiedät jo aika paljon musta... Voisitko sä kertoa jotain itsestäs?" Valentine kysyi vuorostaan.